9.5.2011

Aamuja

Huomenta! Olipa kamala viimeyö, näin kokoajan painajaisia ja heräilin pitkin yötä. Neljän aikoihin katsoin kelloa, kun toivoin että olisipa yö jo ohi, mutta eipä tietenkään. Noh, nyt on onneksi tuokin jo ohi. :)


Tykkään tästä "uudesta" kämpästäni, aurinko paistaa juuri sopivasti iltapäivästä iltaan parvekkeelle, ja maisema on todella kaunis. Voisin vaikka istua tuossa parvekkeella monta tuntia putkeen ihan vain nauttimassa näkymästä.

Tänään tekisi mieli mennä ulos koko päiväksi, siellä on niin kaunis keli ja tulee paremmalle mielelle jos ei vain istu kotona kokoaikaa. Noh, ainakin nyt lähden lenkille nauttimaan kesäilmasta, saa nähdä mitä päivemmällä tulee tehtyä :)

2.5.2011

Kotkalandiassa

Tulipa vietettyä vappua Kotkassa, ja olipa se hieno paikka! En ole koskaan ennen käynytkään siellä, ihmiset olivat mukavia ja muutenkin koko paikka oli kaunis ja kotoisa. :)
Perjantaina lähdettiin ajelemaan Kotkaan päin ja olimme siellä joskus 7 maissa (muistaakseni :D), samantien menimme grillailemaan yhden kaverin luokse ja yöksi sitten toisen kaverin siskon kämpille.
Tuommoinen kissakin siellä tallusteli ja grillaili meidän kanssa. :)

Seuraavana päivänä lähdimme sitten viettämään synttäreitä vähän kauemmaksi kotkasta. Oli mahtava paikka, omakotitalo jossa oli paljon pihaa ja monia elukoita. :) Muutenkaan ei naapureita ollut ihan parin metrin päässä kurkistelemassa. 
Tuommoinen liskokin (iguaani?) sieltä löytyi, iso ja hurrrrrrja :D
Ja jättikäärmekin siellä oli (olikohan tiikeripyton :D)
Koiria oli kolme kappaletta, tässä koirasusi. :) 

Illemmalla lähdimme käymään tupareissa kotkan keskustassa päin, ja yöllä joskus tulimme takaisin tuonne omakotitalopaikkaan. :D Eihän siinä tullut koko yönä nukuttua ollenkaan, mutta todella mukavaa oli!

Sunnuntaina sitten kierreltiin muuten vähän Kotkaa ja käytiin paria ihmistä moikkaamassa. Joskus 6-7 maissa lähdimme takaisin Jyväskylään päin, ja varmaan 22-23 olimme täällä takaisin. Siitä sitten nukkumaan melkein samantien ja äsken tuli herättyä virkeänä. :)

Siellä oli tuommoinen vesiputous, kaunis paikka. Muutenkin oli paljon hienoja puistoja yms. joissa voi istuskella ja nautiskella (tosin ne olivat nyt vapun jälkeen vähän sotkusia, mutta eipä se mitään :D)