Päätimpä minäkin alkaa kirjoittaa blogia. Lähinnä haluan laittaa kuviani jonnekkin esille, mutta myös on mukava päästä purkamaan pääni sisältö, niin ilot kuin surutkin, omaan blogiin. Saa nähdä miten tämä kirjoittelu lähtee toimimaan.
Voisin näin aluksi kertoa vähän itsestäni ja elämästäni. Eli olen siis 19-vuotias tyttönen, asun avoliitossa poikaystäväni kanssa ja omistan koiran, Lukan, sekä kaksi kissaa, Nöpön ja Miksun. Asumme Keski-Suomessa kerrostalo kaksiossa, haaveena olisi muuttaa kesän aikana jonkinlaiseen rivitaloon. Olen ollut poikaystäväni kanssa yli 3 vuotta, yhdessä olemme asuneet vähän yli vuoden.
Tänään oli mukava päivä. Aamupäivästä lähdin siskoni kanssa kuvailemaan metsälenkille. Siskoni koira Lilli ja oma Lukani olivat viihdyttämässä retkeämme. Sain muutaman hienon kuvan jotka ajattelin lisätä tähän teidänkin nähtäväksi.
Oma koirani on tuo Collie, siskoni koira on taas saksanpaimenkoiran näköinen seropi.
Sain jopa kuvan kuustakin (tuo valkoinen pienenpieni piste keskellä kuvaa :D).
Kuvausreissun jälkeen lähdimme poikaystäväni kanssa uimaan, ja siellähän vierähti aikaa niin, että kotiin päästyämme oli jo ilta. Nälkäisinä päätimme tilata pitsat, sillä kumpikaan ei jaksanut uintireissun jälkeen enää laittaa ruokaa. Nyt sitä sitten ollaan istuttu koneella jo pari tuntia, ja kohta voisi miettiä nukkumaan menoa.




Ihania kuvia <3 Hei meikän blogin osote on nykyään relinan.blogspot.com.
VastaaPoistaPistä ittes lukijaks :)